Reissuyorkki Caro kävi hiirijahdissa tunturi-Lapissa

 Minulla oli todella jännittävä syysloma tällä kertaa, sillä matkustimme Mamin ja Papin kanssa Lappiin. Se on paikka, minne mennään autolla tai autojunalla. Autojuna on sellainen hirmuisen koliseva laatikko metalliputkien päällä. Papi ajoi meidän auton sinne sisälle ja Mamin kanssa odoteltiin sillä aikaa pihalla. Sitten menimme yhdessä junaan sisään. 

Juna on kuin pieni talo. Siellä on paljon pieniä huoneita ja niissä on sänkyjä. Papi sanoi, että minä joudun tällä kertaa nukkumaan kopsukassa, etten putoa sängystä, vaikka joskus olen saanutkin nukkua Papin kanssa hotelleissa ainakin aamulla jonkun aikaa. 

Sitten juna lähti liikkeelle. Se kolisi ja heilui ihan erilailla kuin meidän automme. Totuin aika äkkiä ääniin ja pötköttelin kopsukassani, kunnes tuli pissatauko Tampereella ja kävin ulkona lirittelemässä yöpisut. 


Karhu aikoi syödä Mamin, 
mutta minua ei pelottanut. 
Se ei ollut oikea karhu!


Kun aamulla herättiin, oltiinkin jo Lapissa. Siellä oli kylmä! Sain toppatakin päälleni ja pisujen jälkeen halusin syliin, Mamin takin sisään. Lähdimme sitten autolla ajelulle, kun Papi sen haki laatikosta. Ajoimme monta tuntia ja saavuimme perille Leville. Siellä pääsin mukavaan hotelliin, missä oli iso koira ikkunaverhossa. Mami antoi sille lempinimen Poro. 

Minä ja Poro

Lopulta tuli tosi kiva päivä - lähdimme kylään Riitan ja Karin mökille. Siellä oli hauskaa! Pihalla oli sellainen puukatos eli laavu ja sen edessä iso ämpäri, missä paloi tuli. Ja arvatkaa mitä - minä sain tulessa poltettua makkaraa monta, monta pikkupalasta! NAM! Tykkään makkarasta!

Lumi on tosi kylmää!

Sen jälkeen tuli vielä hauskempaa - sain olla ilman hihnaa ja aloin juosta edestakaisin sellaista lumikourua pitkin, missä haisi ihan oikea HIIRI! Minä haukuin ja juoksi, haukuin ja juoksin, haukuin ja juoksin! Melkein sain hiiren kiinni, mutten kyllä ihan nähnyt sitä. Tiesin silti, että se oli siellä puukasassa. Sanoinko jo, että haukuin ja juoksin ihan tosissani? Illalla nukkumaan mennessä turkkini tuoksui ihanasti savulle ja makkaralle. Näin yöllä vielä unta siitä, miten juoksin ja haukuin. Ihan suosikkipäivä!

Isin kanssa käytiin lumikenkäilemässä.


Kommentit