Kyllä nauratti Mamille ja Papille laitetut kuonokopat!

Viime kesänä lähdettiin mökille Italiaan omalla autolla. Matkan aikana sattui aika hauskoja juttuja! Ensimmäinen niistä oli, että Mami ja Papi olivat niin tuhmia, että he saivat kuonokopat! 

Minä olin kiltti enkä tietystikään tarvinnut mitään. Mami selitti, että se johtui jostain Korona-nimisestä tyypistä, joka reissasi Puolasta lähtien joka maassa. He olivat siltä piilossa naamion takana. Se tyyppi oli myös Tsekeissä, Itävallassa, Italiassa, Saksassa ja Hollannissa. Tanskaan se ei enää tullut eikä Ruotsiin, joten palvelijoitteni - anteeksi, Mamin ja Papin - ei tarvinnut enää piiloutua. 

Tuhmille kuonokoppa, kiltit eivät tarvitse.

Kaikki ihmiset olivat tällä reissulla kuonokopissaan. Aina kun mentiin kaupasta hakemaan ruokaa, baarista vettä tai voileipiä tai mentiin sisään hotelliin, pistettiin Mamille sekä Papille koppa naamaan. 

Koppa on inhottava. Minulle laitettiin kerran eläinlääkärillä, kun hän luuli minun purevan. En ole kyllä koskaan purrut ketään, joten se oli ihan turhaa. Tälläkin reissullaMINÄ käyttäydyin niin hienosti, etten tarvinnut mitään koppia. Olisi ollut aika kuumakin, jos olisi sellaista pitänyt. Sen sijaan roikotin kieltäni tyylikkäästi suupielestä ja esittelin kaikki kolmea jäljellä olevaa hammastani. Ne näkyvät myös tässä kuvassa alapuolella, minkä Mami otti Venetsiassa, Vaporetto-nimisessä veneessä. 

Minulla on vain kolme hammasta, joten en pure ketään. 

Sitten tänä kesänä sattui ihan hassu juttu! Me menimme Mamin ja Papin kanssa Saloon. Yllätys, yllätys, se ei ollutkaan meidän vanha kotipaikka Suomessa, vaan se oli ihan erilainen Salo. Se oli Italian Salo! Sellainen sijaitsee Garda-järven rannassa, missä kävin. Tässä on kuva kyltistä, että uskotte, etten huijaa!


Käytiin siellä sitten kävelyllä ja vedellä sekä pizzanpalasella. Minä haistelin kaikki kulmat, mutta siellä ei ehkä ollut muita poikia kuin minä, kun en löytänyt juurikaan haisteltavaa. Sen sijaan siellä oli koirahuijaus. Yhdessä ravintolassa oli iso peto petillä (heh, heh, keksinpä hyviä juttuja) ja kun menin haistamaan sitä varovasti, se ei haissut miltään! Se vain näytti koiralta, mutta ei ollut koira. En sitten viitsinut jäädä sen luo yhtään pidemmäksi aikaa enkä edes koko ravintolaan. Mentiin sitten baariin. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi huijata koiria tekokoiralla? Ymmärrättekö te?

Italian Salossa oli tällainen koira. Se ei ole oikea.
Minä haistoin.
Siellä Salossa oli oikein kaunista, mutta ei tietystikään niin kivaa kuin Suomen Salossa, jossa on ihan oikeitakin koiria. Minulla on monta kaveria: Franz (entinen naapurini, tosi kiva yorkki), Anni, Pippa, Peppi, Lumi (se on vasta pentu ja sillä on tosi terävät hampaat) ja tosi monta muuta ihan elävää koiraa. Siellä ei tarvita tuollaisia huijarikoiria baareissa. 
Papin kanssa katsottiin Salon
järvimaisemia. Ihan erilaisia kuin
Salojoki vanhassa kodissa. 


Kommentit