Opetin seikkailukävelyä Mamille ja Papille

Kävely on perustaito sekä koiralle että ihmiselle. Kuitenkin se ei ole itsestään selvä taito. Omistaja täytyy kouluttaa kulkemaan koiran kanssa, koiran tavalla. Ilman opetusta jää moni hieno taito oppimatta. Yksi näistä on seikkailukävely.

Kävelyn ideana on, että mennään minne kuono näyttää ja käydään uusissa paikoissa. Aloitin opettaa sitä taitoa noin kaksi vuotta sitten Mamille ja muutama viikko sen perään alkoi myös Papin koulutus. Opetin seuraamista näin:

Ensimmäiseksi sivulla kävelyn sijaan kiritin vauhtiani niin, että hihna meni kireäksi. Kun huomasin, että ihminen osaa seurata, nopeutin vielä tahtia ja otin määrätietoisesti suunnan keskustaan. Mami jutteli minulle ja kyseli, että minne mennään, mutten kertonut. Halusin torille, jäätelökioskille. Olimme käyneet siellä edellisenä päivänäkin, joten osasin jo reitin ja tiesin saavani jäätelöä.

Papin ulkoilutusta Turussa jokirannassa.

Kioskin kohdalla löin jarrut pohjaan. Iskin takapuolen maahan ja harasin vastaan enkä suostunut jatkamaan kuin oikeaan suuntaan - jäätelökioskille. Mami oppi tempun kerralla. Palkkioksi hän sai pehmisjäätelön.

Vien tyttäreni Bellankin usein kesällä jäätelölle. 

Mami saa syödä aina vaniljaa, koska sitä saa antaa minullekin. Minua varten on oma lusikka ja siihen otetaan kerralla iso määrä. Nuoleskelen sitä omaan tahtiini lusikasta ja toisinaan sitä menee partaanikin. Silloin emäntä ottaa talouspaperia ja pyyhkäiseen leuan alta, mistä en tykkää yhtään. Olisi parempi jättää jäätelöä siihen tulevien mielitekojen varalta ja syödä sitten illemmalla siitä lisää.

Seikkailukävelyllä Santiagossa Espanjassa. 

Nyt taisin eksyä asiasta - minun piti kertoa seikkailukävelystä. Sen opetin samalla tekniikalla kuin jäätelölle menonkin. Minä vien hihna suorana ja kun haluan kääntyä, jarrutan. Sen jälkeen kuljemme minne haluan ja vaihdamme tien toiselle puolelle, kun siellä on parempia tuoksuja tai joku kiva kaveri. Tällä tekniikalla olen kolunnut läpi kaikki lähiseudun kadut ja puistojen polut - se on ollut mahtavaa!

Matka Ruissaloon sujuu hienosti Föli-vesibussilla, kun saan olla Papin sylissä.

Tietysti näin saan liikutettua myös isäntäväkeä pidemmälle kuin vakilenkeillämme. Aivan huomaamatta kävelemme puolen tunnin sijasta tunnin tai kaksikin uusilla reiteillä. Tiedän, olen ovela, kun pidän huolta heidän kunnostaan tällä tavalla! Tykkään heistä kovasti ja siksi haluan pitää heidät hyvässä kunnossa. Sitähän varten me koirat olemme olemassa!