Kerroin taannoin, että Ranskassa sain kattitrauman. Kyllä minulla on kissakavereitakin. Yksi sellainen on Topi ja toinen on nimeltään Milla (vaikka jälkimmäinen kyllä muistuttaa ranskalaisrouvaa jonkin verran käytökseltään - kynnet esillä ja murinaa jne.). Nyt kerron hiukan Topista.
Kun Mami päätti rakennuttaa talon, me myimme vanhan asunnon ja muutimme rakentamisen ajaksi pieneen kerrostaloasuntoon, sen ylimpään kerrokseen. Se oli muuten kiva asunto, mutta kesällä asunto lämpeni saunaksi. Siispä päätimme muuttaa Papan kodin viereen punaiselle mökille, maalle.
Se oli ihana kesä! Minusta tuli maalaiskoira. Turkkiani ei harjattu päivittäin vaan se sai kasvaa ja vaaleta vapaasti. Joka aamu auringon noustessa lähdin pihalle kaivamaan kuoppia. Aivan mahtavaa tekemistä! Syvät, viileät hiekkakuopat levenivät päivittäin. Hiekka lensi ja ryöppysi, sitä oli kaikkialla! Upea tunne!
Sitten yhtenä aamuna Topi päätti kouluttaa minusta hiirenmetsästäjän. Se kantoi suussaan pullean hiiren pihalle viereeni ja näytti kaikki käsittelyn kohdat. Näin hiiri lasketaan vapaaksi. Näin hiiri napataan niskasta kiinni. Näin hiiri käännetään selälleen. Näin hiiri päästetään vapaaksi ja napataan hännästä taas kiinni.
Olin ihan täysillä mukana. Haukuin jahtihaukkua täysillä ja pidin pari kuononmittaa väliä saaliiseen. Pompin hieman eteen ja sitten taakse, kuten vaistoni sanoi. Mutta sitten...
Topi tappoi sen hiiren. Se oli ihan kamalaa. Se kuoli! Tulin surulliseksi ja lähdin pois. Menin sisälle ja kävin makaamaan sohvan alle. Ajatella, ensin leikitään kivaa leikkiä ja sitten joku voi tapaaa kaverinsa. Toivottavasti Topi ei tapa minua, ajattelin. Topi on kuitenkin iso, lihava katti. Painaa ainakin kymmenen kiloa ja minä vain kaksi. Jään hiukan alakynteen, jos tulisi ottelu.
No, onneksi Topi ei kantanut kaunaa. Siitä päivästä eteenpäin se toi minulle kuolleita päästäisiä ja hiiriä syötäväksi joka päivä. Jätti ne mökin rappusille muina miehinä joka aamu ennen kuin me heräsimme. Mami oli aika kauhuissaan ja kävi viskaamassa ne lapion kanssa metsään. En minä kyllä niitä olisi syönytkään. Tarvitsen ruokani perattuna, kypsennettynä ja pilkottuna. Usein syön jopa kuivanappuloita mieluusti. Mieluummin sisäfilettä kuin rottaa, tykkään minä.
Arvaapas mihin tuo unelmakesäni vietto sitten päättyi? Yhtenä päivänä taivaalta ilmestyi iso petolintu suussaan jäniksenpoika. Silloin Arvo-pappa sanoi, että minua ei saa päästää yksin pihalle, ettei lintu sieppaa ja vie pois. Sen jälkeen pääsin pihalle vain ihmisten seurassa ja narussa. Se oli ihan tylsää! (Kaivoin silti paljon kuoppia!)
 |
| Tässä punaisessa tuvassa asuin, kun opin hiirestystä. |
Kun Mami päätti rakennuttaa talon, me myimme vanhan asunnon ja muutimme rakentamisen ajaksi pieneen kerrostaloasuntoon, sen ylimpään kerrokseen. Se oli muuten kiva asunto, mutta kesällä asunto lämpeni saunaksi. Siispä päätimme muuttaa Papan kodin viereen punaiselle mökille, maalle.
 |
| Minä maalaiskoirana Alisa-mamin kainalossa. |
Se oli ihana kesä! Minusta tuli maalaiskoira. Turkkiani ei harjattu päivittäin vaan se sai kasvaa ja vaaleta vapaasti. Joka aamu auringon noustessa lähdin pihalle kaivamaan kuoppia. Aivan mahtavaa tekemistä! Syvät, viileät hiekkakuopat levenivät päivittäin. Hiekka lensi ja ryöppysi, sitä oli kaikkialla! Upea tunne!
Sitten yhtenä aamuna Topi päätti kouluttaa minusta hiirenmetsästäjän. Se kantoi suussaan pullean hiiren pihalle viereeni ja näytti kaikki käsittelyn kohdat. Näin hiiri lasketaan vapaaksi. Näin hiiri napataan niskasta kiinni. Näin hiiri käännetään selälleen. Näin hiiri päästetään vapaaksi ja napataan hännästä taas kiinni.
Olin ihan täysillä mukana. Haukuin jahtihaukkua täysillä ja pidin pari kuononmittaa väliä saaliiseen. Pompin hieman eteen ja sitten taakse, kuten vaistoni sanoi. Mutta sitten...
Topi tappoi sen hiiren. Se oli ihan kamalaa. Se kuoli! Tulin surulliseksi ja lähdin pois. Menin sisälle ja kävin makaamaan sohvan alle. Ajatella, ensin leikitään kivaa leikkiä ja sitten joku voi tapaaa kaverinsa. Toivottavasti Topi ei tapa minua, ajattelin. Topi on kuitenkin iso, lihava katti. Painaa ainakin kymmenen kiloa ja minä vain kaksi. Jään hiukan alakynteen, jos tulisi ottelu.
No, onneksi Topi ei kantanut kaunaa. Siitä päivästä eteenpäin se toi minulle kuolleita päästäisiä ja hiiriä syötäväksi joka päivä. Jätti ne mökin rappusille muina miehinä joka aamu ennen kuin me heräsimme. Mami oli aika kauhuissaan ja kävi viskaamassa ne lapion kanssa metsään. En minä kyllä niitä olisi syönytkään. Tarvitsen ruokani perattuna, kypsennettynä ja pilkottuna. Usein syön jopa kuivanappuloita mieluusti. Mieluummin sisäfilettä kuin rottaa, tykkään minä.
Arvaapas mihin tuo unelmakesäni vietto sitten päättyi? Yhtenä päivänä taivaalta ilmestyi iso petolintu suussaan jäniksenpoika. Silloin Arvo-pappa sanoi, että minua ei saa päästää yksin pihalle, ettei lintu sieppaa ja vie pois. Sen jälkeen pääsin pihalle vain ihmisten seurassa ja narussa. Se oli ihan tylsää! (Kaivoin silti paljon kuoppia!)
 |
| Tässä minä taas sitten kaupunkikoirana ja menossa kauneuskilpailuun, mitä kutsutaan koiranäyttelyksi. |
Kommentit
Lähetä kommentti